Virkeyttä silmille

Opiskelu tapahtuu yhä enemmän näyttöpäätetyönä ja puhelinta hyödyntämällä. Samalla katseluetäisyydet lyhentyvät ja silmät rasittuvat aiempaa enemmän. Erityisesti pitkäkestoisen tarkan lähityöskentelyn aikana silmät saattavat kirvellä, vetistää tai tuntua kuivilta.

Silmiä kannattaa välillä rentouttaa ja virkistää. Tauot vähentävät lähityön aiheuttamaa silmien rasitusta. Silmäjumppa ja katseen suuntaaminen pidemmälle yli ruudun elvyttää silmälihaksia. Kiinnitä myös huomiota riittävään valaistukseen ja heijastuksien eliminoimiseen tietokoneen näytöllä.

Kuusi liikevinkkiä silmien rentoutukseen

  1. Käännä katseesi kohti lattiaa ja räpyttele silmiä. Tämä kosteuttaa silmän
    pintaa ja rentouttaa silmien lihaksia.
  2. Suuntaa katseesi kauas ja yritä näyttää yllättyneeltä/ällistyneeltä, jonka jälkeen purista silmät kiinni. Toista tämä muutaman kerran.
  3. Kuvittele iso makaava kahdeksikko eteesi 3–4 metrin päähän. Seuraa katseellasi kahdeksikon muotoa pari kertaa ja vaihda suuntaa. Toista 2–3 kertaa.
  4. Pidä pääsi liikkumattomana. Katso vasemmalle ja sitten oikealle. Toista muutaman kerran. Katso seuraavaksi alas ja tarkenna katseesi johonkin kiintopisteeseen. Katso sen jälkeen ylös ja tarkenna katseesi esim. katonrajaan tai valaisimeen. Toista tämä muutaman kerran.
  5. Katso kauas ja kurtista kulmiasi useaan kertaan. Liike lisää verenkiertoa.
  6. Sulje sitten silmät ja hengitä muutamia kertoja syvään rentouttaen hetki niin silmiäsi kuin kasvojasi.
Video: Virkeyttä silmille

Lataa virkeyttä silmille -ohjelma (PDF)

Kuusi liikevinkkiä silmille.
Kuva: Liikevinkit silmille.

Päivitetty: 6.4.2021

Jaa: