Ergonomia

Sisältö

Ergonomian voi ajatella olevan kitkan poistamista työn ja työntekijän väliltä niin, että työnteosta tulee helpompaa ja vähemmän kuormittavaa.

Ergonomiaan liittyvät oikeat työskentelyasennot ja -tavat, esimerkiksi turvallisen nostotekniikan osaaminen. Ergonomiaa hyödyntäen työympäristö voidaan suunnitella siten, että keho ei kuormitu liikaa. Esimerkiksi työtasosta voidaan tehdä työntekijälle sopiva joko tuolia tai pöydän korkeutta säätämällä. Lisäksi ergonomiaa ovat työtä helpottavat ratkaisut, kuten nokkakärryt, joilla taakan kuljettaminen on huomattavasti kevyempää kuin kantaen.

Kivut ja vaivat työpäivän jälkeen voivat olla merkki siitä, että ergonomia on pielessä. Ergonomiasta huolehtiminen auttaa voimaan paremmin sekä työssä että vapaalla ja voi näkyä myös kukkarossasi. Esimerkiksi selkäkivut voivat johtaa pitkään sairauspoissaoloon ja tulojen vähenemiseen.

Lue lisää ergonomiasta Opiskelijalle -osiosta


Kahoot! -tietovisa

Kahoot on pelillinen monivalintavisailu, johon opiskelijat osallistuvat omalla mobiililaitteella. Jos Kahoot on sinulle uusi tuttavuus, katso ohjeet kirjautumiseen ja omien visojen tekemiseen.

Avaa ergonomia -Kahoot!


Tehtävät

Lataa sähköisesti täytettävä ergonomia kuntoon -lomake

Lataa tulostettava ergonomia kuntoon -lomake


Tuntisuunnitelmat

Smart Movesin valmiit tuntisuunnitelmat PowerPoint -diasarjoina opetuksesi avuksi. Tuntisuunnitelmien sisällöt sopivat erityisesti ammatilliselle puolelle. Voit muokata dioja omien tarpeidesi mukaan.

Ergonomia PowerPoint diasarja

Istumatyö

Fyysisesti raskastyö

Seisomatyö


Videot

Jaa: