Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) 2020

LIITU 2020 — Harva nuori liikkuu riittävästi

Toisen asteen opiskelijoiden LIITU-tutkimusaineisto kerättiin syys–joulukuus­sa 2020 sähköisillä kyselyillä ja liikemittareilla. Tutkimukseen osallistui yhteensä 5333 nuorta, joista 4958 opiskeli lukiossa ja 375 ammatilli­sessa oppilaitoksessa. Koska ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien nuorten osallistujamäärä jäi pieneksi, päädyttiin tulosluvuissa esittelemään lukiolais­ten ja ammattiin opiskelevien nuorten tulokset erikseen omissa osajoukoissaan.

Tutkimustulosten perusteella harva nuori liikkuu suositusten kannalta riittävästi. Kyselytutkimuksen perusteella vähintään tunnin päivässä viikon jokaisena päivänä (Lasten ja nuorten liikkumissuositus) liikkuu 14 % ja liikemittaritulosten mukaan vain 2,6 % lukiolaisista. Tulokset vahvistavat aiempia havaintoja siitä, että osuus päivittäisen liikkumissuosituksen saa­vuttavista vähenee iän myötä edelleen, kun raja-arvona pidetään lasten ja nuorten liikkumissuositusta.

Suurin osa lukiolaisista liikkui omatoimisesti. Reilu kolmasosa liikkui myös seurojen ja yritysten järjestämässä toiminnassa. Yleisimpiä liikuntamuotoja talvella olivat kävelylenkkeily, kuntosalihar­joittelu, juoksulenkkeily, jääpelit sekä laskettelu/ lumilautailu. Kesällä harrasteituista lajeista suosituimpia olivat juoksulenkkeily, kävelylenkkeily, pyöräily, kuntosaliharjoittelu sekä uinti. Opiskelumatkat kä­vellen tai pyöräillen kulkee opiskelijoista reilu kolmasosa.

Tutkimuksen kaikki tulokset on julkaistu Nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa LIITU-raportissa (julkaistu 27.5.2021).

12.6.2026

Jaa: