Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) 2024

LIITU 2024 – Lukiolaiset viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan paikallaan, vaikka liike on hieman lisääntynyt

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimuksen uusin aineisto kerättiin vuosien 2023 ja 2024 aikana sähköisillä kyselyillä ja liikemittareilla. Tutkimukseen osallistui yhteensä 21 619 lasta ja nuorta, joista 5 300 opiskeli lukiossa ja 390 ammatillisessa oppilaitoksessa. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien nuorten määrä tutkimuksessa oli pieni, joten heidät jätettiin analyysien ulkopuolelle.  

Kyselytutkimuksen mukaan noin kolmasosa (32 %) lapsista ja nuorista liikkui suosituksen mukaisesti vähintään 60 minuuttia päivässä viikon jokaisena päivänä (lasten ja nuorten liikkumissuositus). Lukiolaisista suosituksen täytti 19 %, mikä on enemmän kuin edellisessä, vuonna 2020 toteutetussa LIITU-tutkimuksessa (14 %).  Liikemittarilla mitattuna suosituksen saavutti kuitenkin vain noin 5 % lukiolaisista.  

Liikkumissuositusten saavuttaminen oli yleisempää korkeamman sosioekonomisen aseman perheiden nuorilla, jotka liikkuivat muita enemmän omaehtoisesti ja joiden ruutuaika oli vähäisempää. Liikkuminen oli myös vähäisempää ulkomaalaistaustaisilla ja toimintarajoitteisilla nuorilla. Lisäksi pojat saavuttivat liikkumissuositukset tyttöjä useammin ja heille kertyi myös enemmän rasittavaa liikkumista.  

Liikemittaritulosten perusteella nuoret viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan paikallaan, erityisesti istuen, ja suurin osa päivittäisestä liikkumisesta oli teholtaan kevyttä.  

Lukiolaisten liikkuminen koostui pääosin omaehtoisesta liikkumisesta, kuten kävelystä, pyöräilystä ja kuntosaliharjoittelusta. Sen sijaan liikkuminen urheiluseurojen, yritysten tai oppilaitosten järjestämässä toiminnassa oli lukiolaisilla melko harvinaista. 

Tutkimuksen tulokset on julkaistu LIITU‑raportissa Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (julkaistu 7.5.2025). 

Referoija
Jenna Hyvönen, terveyden edistämisen maisteriopiskelija, Jyväskylän yliopisto

12.6.2026

Jaa: