Tietoa unesta

Unen tarve

Opiskelijan unentarve on noin 8 tuntia vuorokaudessa. Unentarve on kuitenkin yksilöllistä ja se vaihtelee eri elämänvaiheissa. Kiireinen arki kuormittaa elimistöä ja lisää unentarvetta.

Opettele tunnistamaan oma unentarpeesi. Yhdelle riittää kuuden tunnin yöunet, toiselle puolestaan yhdeksän. Kun olet nukkunut riittävästi, herääminen ei tunnu ylitsepääsemättömältä eikä väsymys paina pitkin päivää.  Jatkuva uupumus ei ole normaalitila vaan merkki, ettet ole saanut levättyä tarpeeksi.

Vuorokausirytmi

Yksi hyvän unen mittareista on sen säännöllisyys. Hyvästä vuorokausirytmistä kertoo se, että aamulla herää vaivattomasti ja illalla nukahtaa helposti.

Vuorokausirytmiä tahdistavat erityisesti valo-pimeärytmi ja melatoniinihormoni, jota erittyy pimeän aikaan. Viikonloppuisin ja loma-aikaan vuorokausirytmi saattaa siirtyä. Viikonloppuisin unirytmiä ei kuitenkaan kannata kääntää aivan päälaelleen, koska valvominen kostautuu tuskallisena arkeen paluuna maanantai-aamuna.

Vuorokausirytmiin vaikuttaa myös aivoissa oleva tahdistaja. Se määrittelee, olemmeko aamu- vai iltavirkkuja. Aamuvirkulle ei tee tiukkaa herätä kukonlaulun aikaan, iltavirkku taas mielellään kukkuu yön tunneille asti. Jos olet iltavirkku, kiinnitä erityisesti huomiota riittävään unensaantiin! Iltavirkun yöunet voivat jäädä liian vähäisiksi, jos nukahtaminen venyy ja koulu- tai työpäivä starttaa aikaisin aamulla.

Unen vaiheet

Uni muodostuu sykleistä, jotka toistuvat yön aikana useita kertoja. Huolehdi, että yöunesi ovat tarpeeksi pitkät, jotta jokainen vaihe ehtii toistua tarpeeksi usein.

Unen vaiheet ovat erilaisia, ja niillä jokaisella on oma tehtävänsä. Kahdessa ensimmäisessä vaiheessa uni on pinnallista ja kevyttä. Kevyen unen aikana toimintakyky palautuu.

Syvässä unessa aivojen energiavarastot täyttyvät. Syvässä unessa erittyy kasvuhormonia, joka edesauttaa kasvua ja kehittymistä. Syvä uni liittyy myös oppimiseen, unen aikana opitut asiat siirtyvät muistiin.

Viimeisessä REM-unen vaiheessa aivot työstävät erilaisten taitojen muistiin painamista. REM-uni on tärkeää myös mielenterveyden kannalta. REM-unen aikana nähdään muun muassa unia ja päivän kokemukset painautuvat tunnemuistiin.

TIEDÄ LISÄÄ

Unikoulutus (Opetushallitus, OPH)

Päivitetty: 9.9.2024

Jaa: