Kuntodoping ja seksuaaliterveys

Sisältö

Kuntodoping = kilpaurheilun ulkopuolinen dopingkäyttö. Kilpaurheilun ulkopuolella dopingkäytössä korostuvat ulkonäölliset syyt, kuten kehonkuvan muokkaaminen ja lihaksikas ulkomuoto. Yleisimmin käytettyjä kuntodopingaineita ovat testosteroni ja anaboliset steroidit. THL:n tutkimuksen mukaan noin yksi prosentti suomalaisesta 15–69-vuotiaasta väestöstä on kokeillut kuntodopingia joskus elämänsä aikana. Tutustu THL:n tutkimukseen.

Seksuaaliterveys = seksuaalisuuteen liittyvä kehollinen, tunteellinen, henkinen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila:

  • kyky nauttia kaikkia osapuolia tyydyttävistä seksuaalisista suhteista
  • kehollinen itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus olla altistumatta seksuaaliselle kaltoinkohtelulle
  • suojaus seksitaudeilta
  • onnistunut raskauksien suunnittelu, mahdollisuus turvallisiin raskauksiin ja synnytyksiin

Lue lisätietoa seksuaaliterveydestä Väestöliiton sivuilta.

Kuntodopingin vaikutukset seksuaaliterveyteen ovat hyvin moniulotteiset: Siihen vaikuttavat muun muassa käytön taustalla olevat itsetunto-ongelmat sekä sosiaaliset paineet, kuten ulkonäkö- ja kehonkuvapaineet. Kuntodopingaineet voivat haitata hormonitasapainoa sekä lisääntymiselinten terveyttä, ja näin ollen esimerkiksi aiheuttaa kyvyttömyyttä harrastaa sukupuoliyhdyntää. Aineiden käyttöön liittyy myös psyykkisiä ongelmia, kuten erilaisia mielenterveysongelmia (masennus) ja käytöshäiriöitä (riskikäyttäytyminen), millä on vaikutusta myös sukupuolielämään ja seksuaaliviettiin. Edelleen vaikutukset voivat näkyä myös sosiaalisena vaikeutena muodostaa turvallista parisuhdetta ja tunneyhteyttä kumppaniin.

Yleistä testosteronista ja kuntodopingin haittavaikutuksista

  • Testosteroni = ihmisen luonnollinen sukupuolihormoni.
  • Anaboliset steroidit = testosteronista johdettuja (synteettisiä) kemiallisia yhdisteitä

Miehen elimistössä suurin osa testosteronista tuotetaan kiveksissä Leydigin soluissa ja pieni osa myös lisämunuaiskuoressa. Vastaavasti naisilla testosteronia tuotetaan lisämunuaiskuoren lisäksi munasarjoissa. Testosteroni luetaan androgeenihormoneihin eli ”miehelle ominaisia kehonpiirteitä ja -toimintoja” lisääviin hormoneihin. Murrosiässä miesten testosteronin eritys kiveksissä kasvaa huomattavasti ja aikuisilla miehillä elimistön oma luonnollinen testosteronituotanto onkin lopulta moninkertainen naisiin verrattuna.

Testosteronin hormonaalisesta säätelystä ja luonnollisista pitoisuuksista sukupuolesta riippumatta vastaa elimistön hypotalamus-aivolisäke-sukurauhanen –akseli. Kuntodopingkäytössä testosteronin ja anabolisten steroidien seksuaaliterveyteen liittyvät haittavaikutukset välittyvätkin osittain tämän hormonaalisesta tasapainosta vastaavan järjestelmän häiriintymisen kautta. Haittavaikutusten riskiä lisää usein kuntodopingin käyttäjien aineiden sekakäyttö sekä monikertainen annostus verrattuna kehosta normaalin löytyvään testosteronin määrään (suprafysiologinen annos) tai lääkinnällisesti tarkoitettuun annostukseen (Taulukko 1).

Taulukko 1. Testosteronin ja anabolisten steroidien lääkinnällinen käyttötarkoitus verrattuna kehonrakentajan dopingkäyttöön

AineLääkinnällinen käyttötarkoitus ja annostusTyypillinen kehonrakentajan dopingkäyttö ja annostus
Testosteroniesteri
– lihakseen pistettävä testosteronivalmiste
– tunnettu kauppanimi Sustanon 250
Käyttötarkoitus: Aikuisilla miehillä testosteronin korvaaminen testosteronin puutoksen aiheuttamien terveysongelmien hoitona

Lääkärin määräämä annostus: Yleensä 1 millilitra kolmen viikon välein, yhdessä millilitrassa valmistetta testosteronin kokonaismäärä on 176 mg
Dopingkäytön tarkoitus: Lihasmassan ja -voiman kasvattaminen sekä kehonkuvan muokkaaminen

Kehonrakentajan annostus: 250–750 mg viikossa, 4–7 päivän välein
Nandrolonidekanoaatti
– lihakseen pistettävä anabolinen steroidi
– tunnettu kauppanimi Deca-Durabolin
Käyttötarkoitus:
– Luukudoksen vahvistaminen osteoporoosin (luukadon) hoidossa
– tietyntyyppisten etäpesäkkeitä lähettävien rintasyöpien hoito naisilla
– painon lisääminen vaikean tai pitkäaikaisen sairauden yhteydessä tai vakavan vammautumisen jälkeen

Lääkärin määräämä annostus riippuu sairauden vaikeusasteesta ja elimistön reaktiosta lääkkeeseen. Lääkäri määrää kuhunkin tilanteeseen sopivan annoksen. Yleensä riittävä annos on yksi pistos kolmen viikon välein. Yksi millilitra injektionestettä sisältää 50 mg nandrolonidekanoaattia.  
Dopingkäytön tarkoitus: Lihasmassan ja -voiman kasvattaminen sekä kehonkuvan muokkaaminen

Kehonrakentajan annostus: 200–600 mg viikossa 4–7 päivän välein

Kuntodopingin vaikutukset seksuaaliterveyteen

Dopingaineiden erilaiset haittavaikutukset riippuvat aina muun muassa käytetyistä aineista, käyttötavoista (esimerkiksi suun kautta otettavat tabletit ja/tai pistämällä annosteltavat aineet), kuurin kestosta ja käyttötauoista, annoskoosta, hankintakanavista ja aineiden mahdollisista epäpuhtauksista. Lisätietoa eri dopingaineiden haittavaikutuksista löydät Dopinglinkin tietopankista.

Tämä osio keskittyy testosteronin ja anabolisten steroidien haittavaikutuksiin, jotka liittyvät seksuaaliterveyteen. Dopingkäytössä testosteronilla ja anabolisilla steroideilla on lisäksi lukuisia muita psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia haittavaikutuksia, jotka vaikuttavat mm. sydämen, maksan ja munuaisten toimintaan ja edelleen sitä kautta mielenterveyteen ja seksuaaliterveyteen.

Anabolisten steroidien käyttöön liittyvät seksuaaliterveydelliset haittavaikutukset

Yleiset

  • mielialavaihtelut (impulsiivisuus, aggressiivisuus)
  • mielenterveysongelmat (masennus)
  • pistämiseen liittyvät riskit (tartuntataudit)
  • riippuvuus

Miehet

  • testosteronilama
  • kivesten surkastuminen
  • erektiohäiriöt
  • seksuaalinen haluttomuus
  • hedelmättömyys
  • rintojen kasvu (gynekomastia)
  • eturauhasen liikakasvu

Naiset

  • klitoriksen kasvu
  • epäsäännölliset kuukautiset
  • rintojen pieneneminen
  • kohdun surkastuminen
  • lisääntynyt karvoitus

Nuoret

  • hormonitoiminnan kehityksen häiriintyminen
  • kohonnut riski haitalliseen seksuaalikäyttäytymiseen

Dopingkäytön alkuvaiheessa testosteroni ja anaboliset steroidit tyypillisesti ja jopa hieman harhaanjohtavasti lisäävät ensin seksuaaliviettiä (libido) ja seksuaalista halukkuutta. Erityisesti käyttökuurien taukojen aikana ja käyttöä lopettaessa seuraa kuitenkin voimakas libidon lasku ja muita sukupuoliterveyteen liittyviä haittavaikutuksia.

Kysymyksiä Dopinglinkin neuvontapalvelussa

Hei. Aion aloittaa anabolisten steroidien käytön, mutta ennen aloittamista minua arveluttaa vielä loppuvatko seksuaaliset halut käytön aikana pienillä käyttöannoksilla?”
Parikymppinen, ammattikoulutaustainen mies

”Hei. Mieheni ilmoitti aloittavansa käyttämään testosteronia 450 milligrammaa viikossa Voiko käyttö vaikuttaa hedelmällisyyteen ja onko vielä toivoa saada lapsi?”
Kuntodopingin käyttäjän läheinen

Miehet: Anabolisten steroidien käyttö on yleisin nuorten miesten matalia testosteronitasoja ja kivesten vajaatoimintaa selittävä tekijä. Useat haitalliset muutokset ovat palautuvia, mutta se voi kestää kuukausia tai jopa vuosia. Osa anabolisista steroideista aiheuttaa voimakasta estrogeenitasojen nousua miehillä aiheuttaen myös seksuaalisia häiriöitä. Jotkin muutoksista voivat olla pysyviä. Miehillä steroididopingin käyttö voi heikentää siemennesteen laatua, kivekset voivat surkastua ja johtaa hedelmättömyyteen. Myös impotenssia ja tahattomia erektioita esiintyy.

”Ystäväni (nainen +30-v) oli ruvennut houkuttelun seurauksena käyttämään testosteronia lihaksen sisäisinä pistoksina ja suun kautta otettavina tabletteina n. kuukauden ajan. Hän lopetti käytön välittömästi huomattuaan aineiden aiheuttavan hiustenlähtöä ja kaljuuntumista. Hän on nyt surullinen ja masentunut, että kasvavatko hiukset enää takaisin… Kuinka kauan hormonit vaikuttavat kehossa, loppuuko hiustenlähtö ja kasvavatko hiukset takaisin, kun vaikutus lakkaa?”
Kuntodopingin käyttäjän läheinen

Naiset: Naisten huomattavasti pienemmän luontaisen testosteronipitoisuuden takia testosteronivalmisteiden käyttö aiheuttaa naisilla selkeämpiä muutoksia. Muutokset voivat olla nopeita ja tapahtua jo muutamissa viikoissa käytön aloittamisesta. Hormonitoiminnan häiriöt ovat tyypillisiä ja vaikuttavat esimerkiksi kuukautisiin. Osa muutoksista voi olla pysyviä. Naisille steroididoping voi aiheuttaa klitoriksen liikakasvua, joka saattaa olla kivuliasta ja vaatia leikkaushoitoa. Kuukautishäiriöt, hedelmättömyys, munasolun irtoamishäiriöt ja kohdun surkastuminen ovat tavanomaisia löydöksiä. Raskaana olevilla naisilla anaboliset steroidit voivat aiheuttaa sikiön kehityshäiriöitä.

”Hei. Olen harjoitellut kuntosalilla aktiivisesti, mutta lihakseni eivät ole kasvaneet juuri ollenkaan. Olen päättänyt aloittaa steroidien käytön ja tahtoisin tietää niiden hyvät ja huonot puolet. Ovatko tabletit vaarallisempia kuin ruiskeet? ” Alle 18-vuotias nuori

Nuoret: Yllä olevia sukupuoliterveyttä koskevien haittavaikutusten lisäksi nuorena aloitettu anabolisten steroidien käyttö voi altistaa myös erityisille haittavaikutuksille, jotka liittyvät nuoren kasvuun ja seksuaaliterveyden kehitykseen. Murrosiällä käytetyt testosteroni ja anaboliset steroidit voivat vaikuttaa muun muassa aivojen kehitykseen, jolloin haitat saattavat olla pitkäaikaisempia (jopa pysyviä) ja näkyä aikuisuuden käytöksessä asti. Seksuaaliterveyden kannalta riskeinä ovat elimistön luonnollisen hormonitoiminnan kehityksen häiriintyminen sekä kohonnut riski haitalliseen seksuaalikäyttäytymiseen. Tytöillä jo pienet määrät ulkoisia mieshormoneja voivat aiheuttaa hiusten lähtöä, vaikuttaa kuukautiskiertoon sekä aiheuttaa miesmäisiä piirteitä. Pojilla murrosikä saattaa myös aikaistua tai nopeutua.

Kysymyksiä ja kysyjien taustatietoja on muunnettu.

Vinkkejä hyvään seksuaaliterveyteen ilman dopingaineita

  • Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja riittävä uni
  • Stressinhallinta, rentoutuminen ja mielekkäät harrastukset
  • Päihteetön elämä ilman alkoholia, tupakkaa tai muita päihteitä ja dopingaineita
  • Mielenterveydestä huolehtiminen sekä avun ja tuen pyytäminen ongelmatilanteissa
  • Turvalliset, rakastavat ihmissuhteet (esim. parisuhde, perhe, ystävät)
  • Avoin ja luottamuksellinen vuorovaikutus
  • Turvallinen seksuaalinen yhteys, ehkäisy ja suojattu seksi
  • Säännölliset terveystarkastukset
  • Seksuaalikasvatus ja omaan seksuaalisuuteen tutustuminen
  • Kehontuntemus, ymmärrys omasta kehosta ja myönteinen kehonkuva

Teksti: Mikko Lemettilä, mikko.lemettila@a-klinikkasaatio.fi, asiantuntija, A-klinikkasäätiö

TIEDÄ LISÄÄ

Tutustu Dopinglinkin tietopankkiin: Tutkittua tietoa kuntodopingista ja dopingaineiden haittavaikutuksista

Apua Dopinglinkin kuntodoping-terveysneuvontapalvelusta: Esitä kysymys nimettömästi ja luottamuksellisesti

Ota käyttöön nuorille suunnattu Dopinglinkin kuntodoping-oppitunti verkossa: Lisätietoa kuntodopingista nuorille verkkokoulutuksen muodossa

Tutustu Sexpo-neuvontaan – tietoa ja neuvontaa seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista

Lue lisää Väestöliiton nuorten seksuaaliterveyspalveluista – kysymyspalsta ja seksuaalineuvonta-chat

Päivitetty: 7.10.2024

Jaa: