Nikotiinipussit

Nikotiinipussit ovat suuhun laitettavia, nuuskapusseja muistuttavia nikotiinia sisältäviä annospusseja.

Nikotiinipussit eivät sisällä nuuskan tavoin tupakkakasvia, mutta niiden nikotiinipitoisuus on usein korkeampi kuin nuuskassa. Nikotiini on piristävä aine, joka aiheuttaa riippuvuutta ja monenlaista terveydellistä haittaa, vahvoina annoksina myös myrkytyksiä.

Nikotiinipussit sisältävät nikotiinin lisäksi muun muassa makuaineita, imeytymistä edistäviä lisäaineita sekä hajusteita. Nikotiinipussit maustetaan erilaisilla maku- ja hajuaineilla houkuttelevuuden lisäämiseksi ja ne onkin suunniteltu houkuttelemaan erityisesti lapsia ja nuoria. Toisin kuin nuuskassa, jossa on oma tupakasta johtuva karvas makunsa ja hajunsa, nikotiinipusseissa on sallittu myös mintun ja mentolin maku, mikä tekee niistä entistä käytettävämpiä nuorille.

Nikotiini vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin muun muassa sen mukaan, minkä ikäinen ja kokoinen käyttäjä on ja kuinka tottunut hän on aineeseen. Nikotiinipussit aiheuttavat myrkytysvaaran erityisesti lapsille ja nuorille. Nuorille vakava nikotiinimyrkytys voi seurata noin 60 milligramman nikotiiniannoksesta, mutta jo pieninäkin annoksina nikotiinista voi seurata pahoinvointia, oksentelua, päänsärkyä ja sydämen rytmihäiriöitä.

Nikotiinipussien käyttö

Pohjoismaiden tilastoista on nähtävissä, että nikotiinipussien käyttö on lisääntynyt huomattavasti nuorten 15–30-vuotiaiden keskuudessa viime vuosina. Eniten nikotiinipusseja käyttävät miehet, mutta käyttäjiä löytyy myös naisista, urheilijoista ja eläkeläisistä. THL:n syyskuussa 2025 julkaistut Kouluterveyskyselyn tulokset tukevat tätä tilastoa: erityisesti ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten päivittäinen käyttö on kasvanut merkittävästi. Tyttöjen päivittäinen käyttö nousi kahdessa vuodessa yhdestä prosentista 15 prosenttiin ja poikien viidestä prosentista 24 prosenttiin. Kasvua on havaittu myös peruskouluissa ja lukioissa.

Myönteistä on, että samojen tulosten valossa nuorten tupakointi on edelleen vähentynyt. Samalla kuitenkin näyttää siltä, että nikotiinipussien käyttö on lisääntynyt enemmän kuin muiden tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö on vähentynyt, joten ei voida automaattisesti todeta, että nuorten elintavat olisivat tältä osin muuttuneet parempaan suuntaan. Tarvitaankin vielä järeämpiä toimia, jotta tupakoinnin vähenemisessä tapahtunut myönteinen kehitys saadaan ulottumaan myös muihin nikotiinituotteisiin.

Nikotiinipusseista säännellään tupakkalaissa

Nikotiinipusseja koskeva lainsäädäntö on ollut viimeisten vuosien aikana murroksessa ja lakia on askel askeleelta tiukennettu. Esimerkiksi aiemmin Suomessa sai myydä jopa 20 mg nikotiinia sisältäviä nikotiinipusseja, mutta 1.8.2025 voimaan astuneen tupakkalainmuutoksen jälkeen nikotiinipitoisuus on rajoitettu 16,6 mg/g. Vertailun vuoksi, yhdessä savukkeessa on noin 10–12 milligrammaa nikotiinia, mutta kehoon imeytyy tästä vain noin 1 milligrammaa. Samassa lakimuutoksessa kiellettiin myös nikotiinipussien ja muiden savuttomien nikotiinituotteiden käyttö kouluissa, päiväkodeissa ja leikkikentillä sisä- ja ulkotiloissa.

Tiesithän: Nikotiinipussien käyttö oppilaitoksissa, päiväkodeissa ja leikkikentillä sisä- ja ulkotiloissa on kielletty.

Nuorten on tärkeää lisäksi tiedostaa, että savuttomia nikotiinituotteita on kiellettyä myydä etäviestintä käyttäen, eli käytännössä internetin välityksellä. Näin ollen yksityishenkilöt eivät saa tilata tuotteita Suomen ulkopuolelta postitse.  Ostorajasta ja markkinointikiellosta huolimatta nikotiinipusseja markkinoidaan voimallisesti etenkin verkossa ja tuotteiden tilaaminen ulkomailta on yleistä.

TIEDÄ LISÄÄ

Buenotalk
Paljonko on paljon nikotiinia – Buenotalk
Miten lopettaa nikotiini – Buenotalk

EHYT ry
Nikotiinipussit

Fressis
Testi: Oletko koukussa nikotiiniin?

THL
Nikotiinipussit – THL

Päivitetty: 20.10.2025

Jaa: